Helpotusta kivusta kärsiville – oma räätälöity rentoutus YouTubessa

Moni meistä joutuu pärjäämään kroonisen kivun kanssa. Tärkeää on saada riittävän hyvä lääkitys kivunhoitoon, mutta moni joutuu vuosien mittaan opettelemaan lisäksi muita keinoja selvitäkseen. Rentoutusharjoituksista on todettu olevan apua osalle: joillakin kipu vaimenee, joillakin katoaa jopa kokonaan hetkeksi. Joillakin kipu on ennallaan, mutta rentoutusharjoittelu tekee silti hyvää. Osa kipukroonikoista taas ei voi sietää kipeimmillään ajatustakaan meditoinnista. Olemme erilaisia ja se sallittakoon – tässä olisi kuitenkin tarjolla nimenomaan kivusta kärsiville räätälöity rentoutusharjoitus.

100 lasissa töissä, 120 motarilla, 160 bodypumpissa eikä syke laske yölläkään

Hienoa, vihdoinkin aletaan päästä ytimeen. Aletaan oivaltaa, että vähemmän onkin enemmän.

Että se, joka osaa ja uskaltaa tässä suoritusyhteiskunnassa levätä, pärjääkin tulevaisuuden työelämässä.

Ei se, joka painaa sata lasissa töissä,  satakaksikymmentä moottoritiellä ja satakuusikymmentä body pumpissa. Syke ei laske alle sadan edes yöllä eikä uni tule.

Kroppa antaa hienovaraisia merkkejään jo vuosia ennen romahdusta. Usein käy kuitenkin niin, että havahtuminen tapahtuu vasta sitten, kun sairastuminen on jo aivan ovella tai jo tapahtunut. Silloinkaan ei ole vielä myöhäistä – aina voi muuttaa elämänsä suuntaa ja se yleensä kannattaa.

Opetellaanko hellittämään? Harjoitellaan yhdessä.

 

http://www.aamulehti.fi/ihmiset/tulevaisuudessa-parjaa-se-joka-osaa-levata-ei-se-joka-tekee-eniten-tyoterveyspsykologi-ennustaa-24187463/

Ajankohtaista

http://www.aamulehti.fi/ihmiset/tulevaisuudessa-parjaa-se-joka-osaa-levata-ei-se-joka-tekee-eniten-tyoterveyspsykologi-ennustaa-24187463/